Syyskuun alkua!

Se on taas aikaa vilahtanut viime jutusta. Johtuu ihan siitä ku Mamma pari viikkoa kävi Lahdessa päivittäin ja sai si vielä flunssankin. Mä häntä autellu flunssan hoidossa nappailemalla nenäliinoja ja silppuamalla ne palasiksi.

Oikeastaan mitään kummempia olla tehty, minäkin vähän niin kuin sairaslomalla ollut. Juostiin Ruttukuonon kanssa rallia ja kuinka ollakkaan niin pamautettiin vastakkain vaikka molempien kyllä piti väistää, väistösuunta vaan sattui olemaan sama. Tekeville sattuu kaikenlaista. Nyt siis olen lääkkeitä popsinut ja ollut aloillani. Mikä ei kyllä yhtään kivaa ole, ku ei pääse juoksenteleen ja toteuttamaan itseään, siitä hyvästä olenkin sisällä sitten kikkaillut omiani. Kaukosäädintä esimerkiksi kun suussa pitää niin ihmisperhe kummasti huomaa olemassa oloni.

Ulkonahan mä si yksin mamman valvovien silmien alla olen ollut, paitsi kerran se joutui jättämään mut hetkeksi yksin, mikä lie tuli mieleen sisällä yllättäen niin mähän siinä välissä laitoin kukkapenkin uuteen uskoon, Mun silmääni ei Mamman kukkaset miellyttänyt, niin ajattelin että joutavat pois. Olisittepa nähneet Mamman ilmeen, jotenkin vaikutti että sitä olis kiukuttanut, ei vaan mun mielestä pitäis, ku mä autoin vain. Tuskin se ees ite tykkäs niistä kukista vaikka väittikin ihan muuta.

Ja rapppusia mä ihan itse olen opetellut menemään ylös, ovat tuon väliportin auki unohtaneet niin minähän sinne yläkerran pikkuasukkeja katsomaan olen mennyt. Siellä on sellaisia kissanpentuja pari kappaletta. Outoja olioita, muuta tee ku sähisee vaikka ovat vain mun kuonon kokoisia. Mitä lie yrittävät isotella, pätö tirriäiset. Se alas tulo rapuista onkin vähän hankalampaa.. Mamma joutuu tulemaan mun henkiseksi tueksi, ku mua vähän pelottaa ne raput. Mä aina koetan täyttä laukkaa syöksyä alas, mutta Mamma koppaa mut kiinni ja rauhoittaa käveleen. Kai se niin parempi oliskin, mutta silleen ne kauhistukset kestää pidempään.