Marraskuun viimeisiä viedään

Sitä ollaan jo marraskuulle saakka keretty, me muuta tehty oikeastaan ku leikitty, remuttu ja riehuttu. Eli oikeastaan ole ees mitään asiaa, mutta kuvia jos teidän iloksi laittelen, niitä ku on Mamma ja Äijä napsinu ihan urakalla, luulevatkohan ne olevansa paparazzeja tai jotain vastaavia.

Riiviö taas varasti mun kepin:

 Osataan me olla joskus paikallanikin:

 Vauhdin hurmaa:

Tuossa keskellä on meidän Mamma viimeinkin ikuistettuna:

Onnea Pappa.. tänään täynnä 11 vuotta!!!

Onnea Pappa, meidän kaikkien puolesta.. tänään täynnä upeat 11 vuotta!!
Vielä jaksaa vanha hienosti menossa mukana, itse asiassa ei susta ees huomaa, että ikää on jo noinkin paljon. Vielä jaksat touhottaa mennä.. Onnea Pappa ja toivottavasti olet seuramme vielä pitkään.

Juhlimme päivääsi maukkaalla kakulla.. jonka valmistukseen käytetty oli possunsisäfilettä ja nakkeja.

Saatiin me Riiviönkin kanssa omat osuutemme:

Mahdoton syksy tai ainakin yrittää olla

Voisin jopa minäkin sanoa, että tämä syksy on ollut ihan mahdoton. Kaikkea on sattunut, ja suurin osa vielä sellaista mitä ei haluisi sattuvan kenellekkään, kaksi kuolemaa ja yksi loukkaantuminen. Ei mä en sanonu tällä kertaa pahasti, että siitä oltais loukkaannuttu.

Bh-kokeesta oli viime kirjoituksesta puhetta, meidän kyllä Mamman kanssa sinne piti mennä, mutta se onneton tunari ja pallopää teloi itsensä! Ihan oikeasti se käveli pari viikkoa kuin mikäkin raihnainen vahna mummeli, toisaalta huvitti seurata sen köpöttelyä, mutta toisaalta tuli vähän paha mieli ku ei me mitään tehdä voitu. Että se siitä bh:sta. Kuulemma ensi keväänä uudestaan koetataan.

Joten siitä hyvästä tai siitä huolimatta me ollaan lomalla kaikki, mä ja Riiviö remutaan keskenämme ja Mamma koettaa vaan kestää meitä. Reilua, eikö totta!

 Ja me pummitaan tosi sujuvasti myös nykyään:

 Riiviön ensimmäiset kokemukset lumeen, sekosi täysin kaveri parka:

Veivaa veivaa.. treenaa treenaa..

Mamma on taas jälleen höyrähtänyt ihan täysin, ei ymmärrä että mä ku olen näin pieni vielä mun pitäis saada olla ja mennä miten haluan. Ei vaan mene niin, se ronttaa mua kentälle melkein koko ajan.. jostain bh-kokeesta se mutisee ja sen liikkeistä. Itse se sinne on ilmoittautunu, joten menis ihan yksin vaan miks mun tartte jos mä en halua?

Totuus on että kyllä mä ne liikkeet ihan oikeasti osaan, mutta joskus ei vaan huvita ihan orjallisesti noudattaa niitä, eikö muka riitä että vähän sinne päin kun sattuu muistumaan mieleen.

Perusasento:

Seuraamista, tästä ei Mamma voi väittää etten tiiviisti seurais:

Paikalla istuminenkin onnistuu:

Ja tänne kutsu myös vauhdilla:

Osaan mä muutakin, mutta kaikesta ei ole kuvia. Sattui vaan yksissä treeneissä olemaan Äijä mukana kameran kanssa niin saatiin otoksia.

Jotain hupiakin treeneistä on, Mamma kiusaa Riiviötä myös samalla. Tosin se on ihan outo heppu, se näyttää ihan siltä että tykkää tehdä asioita! Ei ole vielä ymmärtäny laiskottelun jaloa tarkoitusta:

Perusasento:

 Seuraamisen opettelua:

Tänne tuloakin nekin harjoittelee:

Tämän uutisen olisi oikeasti jo voinut kirjoittaa jo pari viikkoa sitten, mutta touhua ja tohinaa on ollut ihan reippaasti niin jäänyt kokonaan.


Meidän perhe lisääntyi yhdellä tapauksella.. hetken meitä oli neljä  poikaa talossa, kunnes yllättäen Rico nukkui pois. Vieläkin suru painaa, mutta elämä jatkuu.

Se tapaus on siis koiranpentu.. tuollainen mitätön sintti muhun verrattuna, oikealta nimeltään Arko. Mamma sen Ruotsista kävi hakemassa, kennel Debijante´silta. Ihan riemukas pikkukaveri, leikitään ja nahutaan minkä keretään ja sivumennen tuotetaan kuulemma harmaita hiuksia perheelle.

Söpö se osaa toisinaan olla, leikkiä kilttiä ja viatonta:

Mutta todellisuudessa Arko on tälläinen:

tästä lähtien varmaan saatte kuulla meidän molempien mietteitä tai siis mä en tuota sinttiä koneelle päästä, puree kuitenkin ilkeyksissään rikki, mutta mä voin kertoilla sen kuulumisia..

Kun viikatemies vieraili meillä..

Viikatemies, kuolema, monta nimeä ei toivotulla vieraalla teki meille yllätys vierailun, kukaan sitä ei todellakaan olis halunnut tänne, mutta kutsumatta tuli, mukaansa otti meistä yhden.. ei vanhinta ei nuorinta.. Keskeltä vei  rakkaan taistelukumppanini..

Rico: 30.4.2005- 2.9.2010

Meillä kaikilla on niin mieletön ikävä sua, aina yhtä iloista otettasi elämään, häntäsi paukutusta kaikkialle, tuhinaasi, riemuasi.. Sua Rico, Silli, Siemens Hill.. rakkaalla monta nimeä! Nähdäänhän me vielä.. sateenkaari sillalla sitten joskus?


Sateenkaarisilta:

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.
Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.
Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.
Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.
Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.
Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...
-Kirjoittaja tuntematon-

Mä ku olen kovin auttavainen kaveri kaiken kaikkiaan (tuppaa vaan tuo kotiväki väärin ymmärtään avuliaisuuden), niin mä kävin hakemassa ämpärin, ja yritin kovasti ehdotella että joku lähtis mun kanssa vaikka mustikkaan. Lupasin kantaa ämpärinkin, mutta ei noita taaskaan huvittanut. Jotain Mamma tupis, että mun tartteis ottaa rauhallisesti, kun on se saikku päällä jälleen.

Siitä hyvästä mä olin Mammasta tätä mieltä, tosin mun asenne on kuulemma joskus muutenkin tuollainen (oikeasti tässä kuvassa mamma kokeili mun päälle paitaa olisko tuo sopiva, jos sen vaikka kastelis ja laittais päälle, viilentäis kuulemma kivasti helteillä):

Kuvausten tuloksia.

Kävin heinäkuun puolenvälin tienoilla viralllisissa lonkka-, kyynär- ja silmäkuvauksissa. Olipa kaiken kaikkiaan kauhea kokemus, yhtään tykännyt ku silmäkuvauksissa eläinlääkäri tunki itsensä iholle, piti sille vähän mainita asiasta. Silmistä sitten löytyikin jotain häikkää, lekuri ei ihan varma ollut mitä sen on.

Ja sitten ne kurjat tainnutti mut, kuulemma niin on tapana ku röntgen kuvia otetaan. Mähän sinnittelin vastaaan enkä suostunu rauhoittumaan. Mutta jossain kohdin nukkumatti vei voiton. Se herääminenkin oli si myös oma juttunsa, millään olis halutttanu virota siitä ja saivat Äijä ja Mamma tosiaankin tehdä töitä asian eteen.

Viralliset tuloksetkin tulivat jo ja tälläiset ne on:
Lonkka: A/A
Kyynär: 2/2
Silmät: Katarakta, jonka sijaintia ei ole määritelty: epäillyttävä.

Eli tämä tarkoittaa, että musta tuli sohvachampion. Etupään takia kaikki hypyt ja muu telkkuaminen on kiellettyä, on kuulemma nivelrikkoa havaittavissa. Muahan se ei haittaa ku Mamma voi mua niin paljoa enään kurmuuttaa, mutta huomasi Mammasta ja Äijästkin että surullisia olivat. Mitä ne oikein ny suree oikein, tässä mä vielä olen kaikkien riemuna ja kiusana.

Heinäkuun helteet..

Me ollaan jatkettu tätä lusmuilu linjaa, ei vaan jaksa tehdä mitään kun lämpötila huinii 30 ja ylikin. Mamma aina välistä yrittää touhuta mun kanssa, mutta mua ei huvita tehdä mitään.

Käytiin me viikonloppuna Karjaan koiranäyttelyssä mutka heittämässä, helle oli aivan tajuton meinas paistua kokonaan, mä kyllä osasin näyttääkin mielipiteeni olin kuulemma kuin löysäksi keitetty spagetti. Mutta tuomari tykkäsi silti ja ymmärti hyvin ettei pikkupojat jaksa helteellä ottaa vakavasti asioita. Tuloksena loistavasti:

Eri2, Nuk2 Pu2 ja varaserti.

Mammalle on sanottu aikoja sitten että pitäis saada kuva musta hienosti seisten, sitä sitten ollaan yritetty taistella. Mä mieluummin istuisin tai tekisin jotain muuta hyödyllistä (kuten leikkisin mun possun kanssa) enkä tojottas seistä paikallai.

Mutta onnistui se silti seisominenkin vaikka kuulemma edelleen harjoitellaan:

Kesähuveja..

On sitten pitäny täällä päin tosi lämmintä, jopa tuskaisen kuumaa. Onneks porukat osti meille pojille uima-altaan, siinä on kiva vilvoitella helteellä. Varsinkin sen jälkeen kun on kävelylenkin käyny heittämässä. Yleensä me ei näy kuumalla ees pitkiä oteta, mutta sattuipa sitten vahinko Mammalle ja hieman hukkaantui metsässä, siellä si taaperrettiin ihan kunnon lenkki kallioita ylös ja alas. Mutta kaikki hyvin ja koti löytyi. Mutta oltiin me väsyneitä molemmat sen jälkeen.

Välistä pitää käydä tutkimassa onko kärrissä jotain vikaa:

Isot pojatkin tykkää puljata uima-altaassa, varsinkin Pappa on oikea vesipeto:

Rauhallista Juhannusta kaikille!

Erikoisnäyttely Helsingissä.

Tätä näyttelyä olivat Äijä ja Mamma odottaneet jo pitkään, jostain kumman syystä niillä oli halu viedä mut sinne. Mähän olisin mieluummin jäänyt tietty kotiin, mutta eipä voinut mitään. Mentävä se oli, kyseessähän oli rottweilereiden erikoisnäyttely.

Oli toisaalta ihan hauska nähdä paljon meitä upeita rotikoita ja tietty mun kasvattajiakin. Miespuolisen olin viimeks nähnyt Lahden näyttelyssä, mutta naispuoleiseen oon viimeks törmänny reilu puoli vuotta sitten. Hän väitti että olin kasvannu kuulemma valtavan kokoiseksi. Ehkä mä si himpun oon venyny ja massaakin ottanu.

Päivä meni ihan rattoisasti, vaikka pituutta sille tulikin ihan omiks tarpeiks ja vähän ylikin. Perheväki jutteli muiden rottisomistajien kanssa ja mä vaan pohdin ja mietin tärkeitä koirajuttuja. Ilkiökin oli mukana, tosin se nukkui osan ajasta autossa. Kiven kovaan väitti, että tasan viimeinen kerta ku mukaan lähtee. Kai sillä tylsää siellä oli tai jotain.

Mut esitti kehässä miespuolinen kasvattaja, toimin kuulemma paremmin niin ku en ole Mamman kanssa siellä. Ja onhan hällä paljon kokemusta niin tietää metkuja mitä voin järjestää. Valtavat kiitokset esittämisestä! Tämä muistetaan.. (positiivisesti).

Ja upeasti siellä meni:
Eri, JUK1 ja vsp-juniori

Kuulemma saisin opetella olemaan skarpimpi, mutta kun mua nyt ei vaan kiinnosta laittaa hulinaks vaikka kotiväki kaikkensa teki että vähän näyttäisin tempperamenttia. Sitä kuulemma yritetään harjoitella jotenkin, heti ku vaan keksivät miten.

Nämä mä voitin sieltä:

Muuten vaan kuva näyttelystä, mun ilme Mamman mielestä on vaan niin kaunis ku häntä tapitan silmiin katsoa.

Kylpyläreissulla

Mammalla oli asioita Hyvinkäälle, jossa koirakylpylä sijaitsee niin hän samalla ajatteli, että on käyttää mua uimassa. Asioiden ajan olin Äijän työpaikalla päivähoidossa, sehän tietty meni myös hienosti. Miksikäs pitäis mitään hötkyillä turhia.

Mutta sinne kylpylään:

Ensin Mamma pesi mun tassut ja mahan alusen ylimääräisestä hiekasta, hyi ja yöks suihkussa oloa. Ei kuulu mun lempihommiin. Ne kun saatiin hoidettua alta niin siellä täti laittoi mulle pelastusliivit päälle, kuulemma on ihan käytäntönä siellä. Sitten uimista harjoittelemaan..

Mähän en tietenkään vapaaehtoisesti suostunut menemään altaaseen, vaan nelitassujarrutus päälle ja rimpuilut myös. Mammahan se loppu pelissä mut sinne työnsi, se toinen täti ei halunnut provosoida mua liikaa. Mammallehan mä en mitään mahda, jos se jotain saa päähänsä niin tehtävä on. Voi mitä räpistelyä ja paniikkia ensimmäiset kierrokset oli, mutta viimeisen kierrokseen mä jo melkein itse juoksin altaaseen ja uin tosi taitavasti. Olipa Mamma taas ylpeänä. Kuvia hän ei voinut ottaa, kun joutui tekemään sekin hommia, juoksi allasta ympäri että häntä seuraisin, mua kun ne lelut ei niin kiinnostanut.

Se oli kyllä todella rankkaa puuhaa, loppupäivän olikin tosi rauhallinen ja nukuin vain. Kuulemma ollaan menossa toisenkin kerran sinne.

Mä uinnin jälkeen rättiväsyneenä:

Hellä hetki..

Mun mielestä hellittely ja läheisyys on kaikkein ihaninta,. Mamman kanssa usein ollaan vaan ihan likilähi vierekkäin, tosin muutenkin mä seuraan sitä lähes kaikkialle. Joskus jopa ähellän sen syliinkin, ja  tietty mä siihen mahdunkin kun olen näin pieni ja siro vielä. Mamma aavistuksen vaan eri mieltä on, jossain vaiheessa se tönäsee viereensä, kuulemma loppuu happi. En vaan ymmärrä miks!

Tälläistä me touhutaan..

Onpas taas aika kulunut viime päivityksestä.. Me kyllä ollaan tehty vaikka mitä, mutta kamera harvemmin sattuu mukaan.

Mamma muisti kerrankin ottaa kameran mukaan kävelylle ja jotain se sentäs sai kuvattuakin. Tässäpä näitä:

Aluksi pohditaan mitä tehtäis:

Sitten juostaan ympäriinsä:

Kepin etsimistä:

Hahaa.. löysin:

Puukasan kuningas, vähän aikaa piti miettiä kannattaako kiivetä, mutta si rohkeasti vain ylös:

Jos Mamma innostuu liikaa komentaa, kannattaa siihenkin varautua:

Meille niitä pieniä kissanpentusia syntyi muutama viikko takaperin ja mä yrittänyt jo tovin jos toisenkin Mammalle vihjailla, että olis kiva tutustua uusiin perheenjäseniin. Tänään hän heltyi ja toi näytille yhden pienoisista, tyttöpennun jonkan hän haluaisi pitää kotona.

Ensin mä olin tään näköinen:

Loppujen lopuksi me tuoksuteltiin toisia:

Pienihän se pentunen oli, Mamma ensin antoi haistella peppupuolta, että tietäisin millainen kaveri on kyseessä ja sitten kun sekin meni tietysti hyvin niin mamma laski pienen tuolille, mä sitä siinä varovasti haistelin ja puhdistinpa korvatkin sivumennen. Kyllä mä tykkäsin, en vaan ymmärrä mitä Mamma jännitti oikein tuomisessa. Kuvittelikohan se, että mä samalla tavalla leikin kuin näiden isojen kissojen kanssa.

Lahden näyttelyä

Kävimme sunnuntaina Lahdessa kansainvälisessä koiranäyttelyssä katsomassa mitä siellä tapahtui, olihan se Mamma mutkin sinne ilmoittanut junioireihin. Ja mikä lie laiskuus iski häneen, kun ei itse mua kehään vienyt vaan oli lahjonut kasvattajan esittämään. Tosin hän väitti että esiinnyn paremmin kun ei Mamma ole esittämässä ja ehkä siinä jotain perää onkin.

Näyttely meni mielettömän hienosti tulosten kannalta:

Eri1, Juk1 ja Pu2

Kuvia ei ole nyt laittaa, kun ei osannut kuvata kukaan järkevästi. Taisivat jännittää kaikki.

Erityiskiitokset Onnenmaskotille, seuraavassa näyttelyssä nähdään! Ja totta sä saisit tulla meillekin käymään.

Jäljellä..

Mamma päätti illasta ottaa mulle pienet jälkiharjoitukset kun ovat lumet sulaneet ja muutenkin nätti ilta oli. Viime jäljestä onkin aikaa jo puoli vuotta, joten mitään vaativaa juttua ei edes kokeiltu, kunhan vaan muisteltiin miten se menikään ja mitä pitikään tehdä.

Jäljellä mennään, mamma sinne tännä makupaloja tiputtanut jalan jälkiinsä:

Lopusta löytyi mun ruokakipponi täynnä ruokaa, Mamman tarkoitus oli vissiin saada mut syömään ruokani tällä tavalla.. hahaa.. turha luulo, maistella voin mutta se siitä sitten, muut hommat kutsuu..

Mä syömisestä tätä mieltä:

Ja mulla oli häiriötekijäkin loikkimassa mukana, meidän vanhin kissa hengessä mukana:

Hakuakin ajattelimme kokeille, viime maanantaina kävimme jo vähän tutustumassa lajiin ja ensi maanantaina uudestaan. Toivottavasti noi muistaa ottaa kameran mukaan niin saa siitäkin kuvia ja tarinaa.

Ja sunnuntaina mennään kuulemma koiranäyttelyssä pyörähtään pitkästä aikaa, viime kerrasta aikaa onki jo useampi kuukausi. Kertoilen sitten kuulumisia miten meni.

Ihana päivä!

Mun kummitäti kävi tänään moikkaan mua.. Okei, ehkä häntä vähän kiinnosti myös Mammakin ja muu perhe, mutta mua kuitenkin enemmän, ainakin mun mielestä. Ja hän toi mulle ihana lahjan, sellaisen suuren mustekalan, värikin mitä sopivin nuorelle uros koiralle, kivan pinkki, kuulemma ihan täydellinen väritys mulle. Outoja noi naiseläjät toisinaan.

Ensin mä sitä hetken maltoin tuoksutella:

Ja sitten alkoi riemut, huomasin että sen voi suolistaa:

Menikin vain pikku hetki niin jäljelle jäi vain kankaan riekaleet, mutta tärkeintä oli että hauskaa oli. Ja kummitätäni sanoikin, ettei se sitä koriste-esineeksi tuonut vaan ihan käyttöön, varttituntia epäilikin että ehjänä on. Ei menny arvaus metsään pahasti.

Kiitos kummitätini ihanasta päivästä! Syödään pian uudestaan lisää keksejä yhdessä, vaikket tainnutkaan niiin tästä tuomastasi koirankeksistä välittää, siks mä sun puolesta hitaasti ja nautiskellen söin parempiin suihin! Muu perhekin kiittää kovasti ja toivottaa pian uudestaan käymään.